sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Amerikkalainen Apple Pie






Omenakauden satoa. Tuli niin hyvä piirakka, että pitää laittaa ohje ylös, jotta saa tehtyä tätä jatkossakin.

Pohja ja kansi:
4dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
150g leivontamargariinia
½dl kylmää vettä

Täyte:
1kg hapokkaita omenoita
sitruunamehua maun mukaan
1½dl sokeria
1½rkl vehnäjauhoja
1½tl kanelia
1½tl kardemummaa
1tl vanilliinisokeria
muutama nokare voita / leivontamargariinia

Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä rasva kulhoon, nypi ryynimäiseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna levähtää jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.

Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Kuutioi omenat ja mausta ne maun mukaan sitruunamehulla (itse lorautin aika reippaasti, sitruunasta kun meillä tykätään). Sekoita sokeri, jauhot ja mausteet keskenään. Sekoita seos omenoiden joukkoon.

Painele reilu puolet taikinasta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kauli lopusta taikinasta hieman piirakkavuokaa isompi, pyöreä levy. Levitä täyte vuokaan ja leikkaa päälle muutama voinokare. Nosta taikinalevy kanneksi. Jos olet saanut levystä riittävän ison (minä en saanut), laita se niin, että kannen reunat menevät pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin (tulee kauniimman näköinen). Pistele kanteen reikiä.

Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia. Tarjoa vanilijakastikkeen tai jäätelön kanssa.

-H-