tiistai 31. elokuuta 2010

Key Lime Pie


Tästä herkusta en meinannut millään saada kelvollista kuvaa. Menkööt tuo nyt sitten. Mutta tämä oli todella hyvää! Kehotan kokeilemaan. Huomasin ohjeen Stockmannin kanta-asiakaspostin mukana tulleesta mainosopuksesta, ja riensin (yhtään liioittelematta) heti kauppaan. Tiesin ohjeen luettuani, että tämä ei voisi olla muuta kuin taivaallista. Muistuttaa aika paljon perinteistä sitruuna-marenkipiirakkaa, joka on yksi omista suosikeistani. Lime ja kondensoitu maito tuovat kuitenkin oman kivan säväyksensä makuun. Olenkin vähän kaipaillut jotain uutta ohjetta, jossa olisi käytetty kondensoitua maitoa ilman, että se keitellään kinuskiksi asti. Ensi kerralla teen tähän jonkun hieman erilaisen pohjan, tuo keksipohja oli kovin murenevaista, eikä muutenkaan mielestäni ihan paras mahdollinen pohja tällaiseen piirakkaan. Himpun verran muutin ohjetta, mutta tässä tämä:

Key lime pie

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100 g margariinia
2 rkl fariinisokeria

Täyte:
4 limetin mehu (1 dl)
2 tl raastettua limetin kuorta
4 keltuaista
1 prk (n. 400 ml) kondensoitua maitoa

Marenki:
4 valkuaista
4 rkl tomusokeria

Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva sekä sokeri. Kaada seos piirakkavuokaan ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista 175 asteessa vajaa 10 minuuttia. Jäähdytä.

Sekoita keltuaiset ja kondensoitu maito. Lisää limetin mehu ja kuoriraaste. Kaada täyte piirakkapohjalle ja tasoita. Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri vaahdoksi (lisää sokeri vasta vaahdotuksen loppuvaiheessa vähän kerrallaan) ja levitä se piirakan päälle. Paista vielä hetki niin että marenki saa vähän väriä.


-S-

perjantai 20. elokuuta 2010

Vadelmakohokkaat

Tämä ohje on Ingela Perssonin kirjasta Ihanat jälkiruoat. Alkuperäisessä ohjeessa tosin oli käytetty mustikoita, eikä vadelmia. En ole ennen tällaisia kohokkaita tehnyt tai edes maistanut, joten odotin innolla mitä niistä tulee. Ja kieltämättä hyviä. Todella makeaa, mutta ihanan kuohkeaa höttöä. Jotain raikkautta tähän kaipasin, joten olisi ollut fiksua jättää muutamia vadelmia kohokkaan päälle laitettavaksi siinä vaiheessa kun tulevat uunista.



Vadelmakohokkaat (4kpl)

1 dl vadelmia
4 rkl sokeria
1 1/2 dl vettä
1 1/2 rkl perunajauhoja
3 valkuaista
voita + sokeria

Kiehauta vadelmat, 2 rkl sokeria ja 1/2 dl vettä ja sekoita sauvasekottimella tasaiseksi. Lisää 1 rkl sokeria ja kiehauta uudelleen. Sekoita perunajauhot ja 1 dl vettä ja kaada marjaseokseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja anna kiisselin jäähtyä. Vatkaa valkuaiset ja 1 rkl sokeria. Sekoita puolet vaahdosta reippaasti kiisseliin tasaiseksi. Kääntele joukkoon loppu vaahto ja sekoita varovasti tasaiseksi. Voitele 4 annosvuokaa (tai kuten minä tein, 4 kahvikuppia) ja sokeroi ne. Täytä vuoat seokselle ja paista uunissa 175 asteessa noin 8 minuuttia.


-S-

Pientä viilausta

Kuten näkyy, blogin nimi vaihtui. Harmiksemme löysimme yllättäen toisen niin samalla idealla toteutetun blogin, että päätimme vähän muokata omaamme. Mutta tätäpä tämä kai vähän aluksi on, pientä viilausta että saa tästä oman näköisensä ja oloisensa. :)

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Valmistujaiskakku


Tämä on jo muutaman kuukauden vanha tuotos, mutta H:n kehotuksesta lisäilen tämänkin vielä tänne. Eli siis, tein ystävälleni valmistujaislahjaksi täytekakun. Sain aika vapaat kädet, sankarin ainoat toiveet olivat: "Ei mitään liian makeeta. Eikä liian tyttömäisiä koristeita." En oikein tiedä kuinka hyvin pystyin toteuttamaan tuon jälkimmäisen toiveen, mutta oikein mielellään sankari tämän kakun kahvipöytään silti kantoi.

Pohjana käytin jälleen kerran Kinuskikissan sienikakkupohjaa. Tuo pohja on muodostunut omaksi suosikikseni, ja teenkin sillä nykyään kaikki kakkupohjani. Ohjella saa aikaan ihanan pehmeän ja mehevän pohjan.

Sienikakkupohja: (26cm vuokaan)
3 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
5 munaa
2 1/2 dl sokeria
1 1/4 dl kiehuvaa vettä

Voitele ja korppujauhota irtpohjavuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Laita vedenkeittimeen kiehumaan hieman enemmän vettä kuin ohjeessa on. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada kiehuva vesi vaahdon joukkoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Siivilöi kuivat aineet vaahdon sekaan pienissä erissä ja kääntele nuolijalla taikinan joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 min. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.

Myös täyte on Kinuskikissalta. Kokeilin kerran tätä sitruunakiisselin ja vaniljarahkan yhdistelmää, ja ihastuin heti! Sitruunakiisseli on juuuuuri sopivan hapanta. Teen kiisseliä yleensä tupla-annoksen siihen nähden mitä sitä tarvitsen, jotta leipuri saa kauhoa sitä hyvillä mielin suuhunsa samalla kun täyttää kakkua. :D Teen tätä usein myös muuten vain kun kaipaan sitruunaista herkutteluhetkeä. Kokeilin pari päivää sitten Blå Bandin uutuutta, sitruunakiisseliä, ja täytyy tunnustaa että petyin kovasti. Lisäsin valmiiseen kiisseliin sitruunamehua, eikä se siltikään vetänyt mitenkään vertoja itse tehdylle kiisselille.

Kakun ensimmäiseen väliin laitoin siis sitruunakiisseliä, ja toiseen kerman ja vaniljarahkan sekoitusta. Toiseen väliin paloittelin muutamia (en enää muista kuinka monta) kypsiä kiivejä ja laitoin päälle vielä tuota samaista kerma-rahkaseosta. Pohjan kostuttamiseen taisin käyttää maitoa.

Sitruunakiisseli: (yhteen väliin)
3 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 1/2 dl sitruunamehua (2 - 3 sitruunaa)
3 keltuaista
75 g voita tai margariinia

Sekoita sokeri ja vehnäjauhot kattilassa. Sekoita joukkoon vesi ja sitruunamehu. Lisää keltuaiset ja voi. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen kunnes seos pulpahtaa. Anna jäähtyä ennen pohjan päälle levittämistä.

Kerma-vaniljarahka:
4 dl kuohukermaa
2 prk Valion vaniljarahkaa

Vatkaa kerma ja sekoita rahka kerman joukkoon.


-Sisko S-

Rukiiset vadelmakupit


Lueskelin tässä yhtenä päivänä pitkästä aikaa Lettupannu-blogia ja jäin kiinnostuneena lueskelemaan mustikkakukon ohjetta. Kun kouluhommat eivät tänään oikein tahtoneet luistaa, päätin testata mustikkakukon ohjetta, tosin vaihtaen mustikat omiin lempimarjoihini, vadelmiin. En myöskään tehnyt varsinaista "kukkoa", vaan erilliset annokset uuninkestäviin 2,2 desin kahvikuppeihin. Lettupannun ohjeella kuppeja tuli neljä kappaletta.

Pohja:
100 g voita
0,8 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
n. 3 dl pakastevadelmia
perunajauhoja
(sokeria)


Sekoita keskenään pohjan ainekset ja painele noin 3/4 taikinasta neljän voidellun kahvikupin pohjalle ja reunoille (noin puoliväliin asti). Lisää kuppeihin vadelmat ja ripottele päälle hieman perunajauhoja (jos vadelmiin ei pakastamisvaiheessa ole lisätty sokeria, ripottele myös sitä hieman marjojen päälle). Taputtele kämmenillä lopusta taikinasta kannet kuppien päälle. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoile hieman jäähtyneinä vaniljajäätelön kanssa.


-Sisko S-

perjantai 13. elokuuta 2010

Mustikkajuustokakku


Tämän aivan ihanan herkun ohjeen olen pistänyt talteen vuoden 2007 Kotiliedestä, jossa oli tuolloin kakkukilpailu. Tämä lehdessä nimellä Violetti viettelys oli kilpailun voittajakakku. Mustikka-ajan ollessa käsillä muistin, että minulla on tämmöinenkin resepti jossain. Alkuperäistä ohjetta olen hieman muokannut ja alla oleva ohje on tämä hieman muokattu versio. Se on sopiva 24cm irtopohjavuokaan. Kuvan kakku on tehty hieman pienemmillä määrillä 20 cm vuokaan, sopivan kokoinen tälle kahden hengen taloudelle.

Pohja:
200g kaurakeksejä
75g sulatettua margariinia

Täyte:
6 liivatelehteä
½dl punaista marjamehua
1prk (200g) vanilijarahkaa
1prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
½tl vanilijajauhetta
2dl kuohukermaa
5dl mustikoita
1-1½dl tomusokeria

Kuorrutus:
200g valkosuklaata
reilu ½dl kuohukermaa

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Leikkaa leivinpaperista pala irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksiseos vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen täytettä varten. Soseuta mustikoita haarukalla painelemalla, sattumia voi jäädä. Sekoita keskenään vanilijarahka, tuorejuusto, vanilijajauhe, tomusokeri ja mustikkasurvos. Purista liivatteista vesi pois ja liuota ne kiehuvaan mehuun. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen ja nostele lopuksi sekaan kermavaahto. Kaada seos vuokaan pohjan päälle, nosta jääkaappiin ja anna hyytyä yön yli.

Kuorrutetta varten sulata suklaa kerman kanssa vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki ja kaada kakun pinnalle. Heiluta vuokaa hieman niin että kuorrutteen pinta tasoittuu. Laita hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Koristele kakku esim. orvokeilla.

-Sisko H-

torstai 12. elokuuta 2010

Pinaatti-punasipulipiirakka


Tehtiin miehen kanssa kesälomareissu Irlantiin ja käytiin mm. Kylemore Abbeyssa, jossa ihasteltiin itse linnan lisäksi sen mahtavaa puutarhaa. Samanlaisen keittiöpuutarhan kun saisi ja kasvit niin vehreinä kasvamaan... No, kierroksen päätteeksi päätettiin syödä pikkusuolaista alueen kahviossa. Niin mahtavia suolaisia piiraita oli tarjolla, ettei tiennyt mitä valita. Juuston ystävänä (minäkin :)) valitsin sitten muhkean vuohenjuustopiirakan, mutta mieleeni jäi siellä ollut pinaatti-punasipulipiiras ja päätin kokeilla millaisen piirakan noista aineksista itse saisin aikaiseksi. Tässä siis kokeilu, joka oli varsin maukas. Kun teen piirakkaa toisen kerran, kokeilen, mitä yhden kananmunan lisäys täytteeseen vaikuttaisi.

Pohja:
100g leivontamargariinia
1dl juustoraastetta
2dl jauhoja
1dl kaurahiutaleita
1dl vettä

Täyte:
250g tuoretta pinaattia
3 uuden sadon punasipulia
nokare voita
n. 100g juustoraastetta
2,5dl ruokakermaa
3 kananmunaa
mustapippuria
valkopippuria
ripaus suolaa

Nypi jauhot ja juustoraaste margariinin kanssa muruiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele piirasvuoan pohjalle, laita reunoille pala foliota tueksi ja pinnalle esim. kuivattuja herneitä painoksi ja esipaista 200-asteisessa uunissa n. 10min.

Täytettä varten huuhdo ja valuta pinaatti. Leikkaa pienemmäksi. Halkaise sipulit ja viipaloi. Pyöräytä pinaattisilppua ja sipuleita voin kera hetki pannulla pannulle sopivissa erissä. Riko munien rakenne rikki kulhossa, lisää ruokakerma, pinaatti-sipuliseos ja mausteet. Sekoita.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25min, kunnes pinta saa vähän väriä.

-Sisko H-

maanantai 9. elokuuta 2010

Ratatouillepiirakka


Alkuun pahoittelut huonosta kuvasta, ei ollut kameraa saatavilla, joten kännykällä räpsäsin. :)

Tämän piirakan ohje löytyy uusimmasta Pirkka-lehdestä. Ratatouille on suurta herkkua, joten tämä osui heti silmiin, etenkin kun päällä möllötti vielä paksut viipaleet vuohenjuustoa. Oli myös vaihteeksi kiva tehdä piirakka tällä tavalla "jättikarjalanpiirakan" muotoon, eikä vain tavalliseen piirakkavuokaan. Mainio kasvisiltapala.

Pohja:
1/2 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
75 g kylmää margariinia tai voita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl oreganoa
ripaus suolaa
n. 3/4 dl vettä

Täyte:
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl oliiviöljyä
1/2 tlk yritti-tomaattimurskaa
2 tl oreganoa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl mannasuurimoita
100g vuohenjuustoa (juustofanit laittakoot enemmän, kuten minä tein)
n. 10-15 mustaa oliivia

Nypi jauhot, rasva, leivinjauhe ja mausteet murumaiseksi seokseksi. Kaada joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Kuutioi munakoiso, kesäkurpitsa ja paprika. Kuori ja suikaloi sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Ruskista munakoisot öljyssä ja siirrä kulhoon. Kuullota sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja paprikaa öljyssä n. 5 min. Lisää munakoisot pannulle. Kaada joukkoon tomaattimurska ja mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Anna hautua n. 10 min. Anna täytteen jäähtyä esim. kylmässä vesialtaassa.

Kauli taikina pyöreäksi levyksi jauhotetun leivinpaperin päällä ja siirrä pellille. Ripottele pohjan keskiosaan mannasuurimot (imevät täytteestä irtoavaa nestettä). Levitä jäähtynyt täyte pohjan päälle ja rypytä reunat karjalanpiirakan tavoin täytteen päälle. Paista 225 asteessa aanun alimmalla tasolla n. 20 min. Viipaloi vuohenjuusto ja puolita oliivit. Ota piirakka uunista ja asettele juustoviipaleet ja oliivit piirakan päälle. Paista vielä uunin ylätasolla n. 10 min kunnes juusto on saanut hieman väriä.


-Sisko S-

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Mustaherukkainen suklaakakku

Vanhemmillemme tuli kesän alussa täyteen 32 vuotta avioliittoa, joten päätin sen kunniaksi tekaista hääpäiväkakun. Ohjeen nappasin kevään 2009 Hyvä Terveys -lehden KevytKokki-numerosta. Suklaapohja ja mustaherukkatäyte täydensivät toisiaan erinomaisesti. Kiinnostavinta tässä ohjeessa itselleni oli kuitenkin tuo suklaa-hunajaseoksesta tehty reunapanta. Aloin heti miettiä mihin muihin tarkoituksiin tuollaista massaa voisi käyttää. Massa on hyvin kaulittavissa ja muotoiltavissa kunhan se vähän pehmenee jääkaappikylmästä, mutta toisaalta lötsääntyy helposti jos sitä liian kauan pitelee käsissään. Allekirjoittaneella ainakin oli tämän askartelun jälkeen kädet kyynärpäitä myöten suklaassa!

Muokkailin alkuperäistä ohjetta hieman määrien osalta, sillä ohje on 20 hengen kakulle, ja halusin itse noin puolet pienemmän.



Suklaa-hunajaseos:
100g tummaa suklaata
1/2 dl pehmeää hunajaa
1dl tomusokeria

Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon hunaja ja tomusokeri. Anna veäytyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa seuraavaan päivään.

Taikina:
3 suurta kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl venhäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vuoraa pelti leivinpaperilla. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa noin 10 min. Levitä pöydälle leivinpaperiarkki ja ripottele sen päälle sokeria. Kumoa paistunut pohjalevy leivinpaperille ja irroita paiston aikainen paperi kakkulevystä. Anna jäähtyä.

Täyte:
1 1/2 dl sokeroimatonta mustaherukkasosetta
1 dl rahkaa
75g kevyttuorejuustoa

Päälle:
50g kevyttuorejuusto
1 dl kevytranskankermaa

Koristeluun:
mansikoita
tomusokeria

Sekoita täyte ja levitä se pohjalevylle. Suikaloi levyt pitkittäissuunnassa neljään osaan. Rullaa suikaleet kakuksi (alaosaan menee kolme suikaletta, päälle yksi). Nosta kakkukerrokset päällekäin. Levitä kakkukerrosten sivuille tuorejuustoseosta. Kauli suklaa-hunajamassasta kaksi reunapantaa kakkukerroksille ja kietaise ne kakun ympärille. Asettele kakun päälle ja reunoille runsaasti tuoreita pilkottuja mansikoita ja ripottele päälle tomusokeria.


-Sisko S-

Bilesalaatti


Tästä salaatista kaikki kunnia kuuluu eräälle rakkaalle ystävälleni. Salaatti on muodostunut tiettyjen ystävieni kesken jo lähdes legendaksi. Salaatin nimi juontuu luonnollisestikin siitä, että tätä on aina ollut tarjolla bileissä kuin bileissä, ja joka kerta se häviää vieraiden suihin silmänräpäyksessä. Kannattaakin tehdä salaattia reilu annos ja jättää osa jääkaappiin jemmaan, sillä tämä on mitä parhainta herkkua myös niitä bileitä seuraavana päivänä.... ;)

Aidossa ja alkuperäisessä bilesalaatissa on kinkkusuikaleita, mutta itse korvaan ne toisinaan nakeilla. Toimii niinkin. Koska omista vieraistani löytyy lähes aina joku kasvissyöjä, teen usein osasta salaattia kasvisversion jättämällä kinkun/nakit pois.


400g makaronia
1 kurkku
2 omenaa (mieluiten hieman happamia)
2 suolakurkkua
reilu pala Edam-juustoa
1pss kinkkusuikaleita tai paketti nakkeja
2 prk kermaviiliä
suolaa
mustapippuria
omenaviinietikkaa
sinappia

Keitä makaronit, valuta vesi ja anna jäähtyä. Pilko muut ainekset isoon kulhoon. Kaada sekaan makaronit ja sekoita. Lisää joukkoon kermaviili ja mausta maun mukaan suolalla, mustapippurilla, sinapilla ja lorauksella omenaviinietikkaa. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa ennen tarjoilua.


-Sisko S-