Olin repäissyt tämän ohjeen jostain vanhasta Koti ja keittiö -lehdestä istuessani sairaalassa odottamassa omaa vuoroani. Löysin ohjeen vasta muutama kuukausi myöhemmin jonkun laukkuni sivutaskusta, ja päätin että tätä pitää kokeilla. Ja kun nyt satuin olemaan piiiitkästä aikaa Sisko H:n luona kyläilemässä, tekaisin meille tällaisen herkun. Ja hyvin maistui. Mansikat ja suklaakastike päällä olivat ehdoton lisäys, sillä itse kakku oli hyvin miedon makuinen. Suosittelisin käyttämään mahdollisimman hapanta jogurttia, tai lisäämään vaikka hieman enemmän limeä. Mutta oiva herkku kesäpöytään.
Pohja:
Ohjeessa oli keksipohja (margariinia ja Digestive-keksejä), mutta koska itse en ole kovinkaan keksipohjafani, paistoin kääretorttulevyn ja leikkasin siitä sopivan kokoisen pyörylän pohjaksi. Hyvä kääretorttupohjan ohje löytyy esim. Kinuskikissalta.
Täyte:
6dl kuohukermaa
6dl maustamatonta jogurttia
1 1/2dl sokeria
1 iso vaniljatanko
1 lime (kuori + mehu)
8 liivatelehteä
Päälle:
esim. mansikoita ja suklaakastiketta
Paista kääretorttupohja ja leikkaa siitä irtopohjavuoan reunaa apuna käyttäen sopivan kokoinen ympyrä. Aseta vuoan pohjalle leivinpaperia ja painele kääretorttulevy leivinpaperin päälle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma ja sokeri, sekä raaputa vaniljatangon siemenet sekaan. Kiehauta seos ja poista vaniljatanko. Purista liivatteista vesi ja lisää ne kuumaan kermaseokseen. Anna seoksen hieman jäähtyä ja sekoita joukkoon jogurtti ja limen kuori sekä mehu. (Tässä välissä viipaloin vielä mansikoita ja asettelin ne vuoan reunoille koristeiksi.) Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään. Koristele tuoreilla mansikoilla ja suklaakastikkeella juuri ennen tarjoilua.
-Sisko S-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti