tiistai 22. maaliskuuta 2011

Katkarapu-couscoussalaatti


Monista ruuista tulee joka kerta niitä syödessään mieleen tiettyjä muistoja. Minulle tulee tästä salaatista aina mieleen eräs väsynyt, mutta tunnelmallinen aamupala-/lounaspiknik ystäväni olohuoneen lattialla Tampereella vuosia sitten. Toinen tähän salaattiin erottamattomasti liittyvä muisto on vapunpäivän piknik Turun Vartiovuorenmäellä vuonna 2008. Tämä salaatti on paitsi muistojen ansiosta rakas, myös erinomaisen hyvää maultaan. (Ja ai että miten paljon pidänkään noista uusista Satumetsä-astioistani!)


Katkarapu-couscoussalaatti

2,5 dl vettä
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
2,5 dl couscousia

puolikas kurkku
3 tomaattia
n. 150 g fetaa
150 - 200 g katkarapuja
(kevät)sipulia maun mukaan
ruukku persiljaa
ruukku minttua
mustapippuria

Kiehauta kattilassa vesi ja siihen lisätty öljy ja suola. Ota kattila pois liedeltä ja lisää veteen couscous. Anna turvota kannen alla pari minuuttia. Leikkaa kurkku, tomaatit (poista siemenosat), feta ja sipuli pieneksi ja laita salaattikulhoon. Pilko sulatettuja katkarapuja hieman pienemmiksi. Sekoita couscous muiden salaattiainesten joukkoon. Saksi persilja ja minttu salaatin joukkoon, sekoita ja mausta mustapippurilla. (Mikäli et tee kastiketta, lisää salaatin joukkoon myös hieman sitruunamehua.)


Kastike

maustamatonta jogurttia
sitruunamehua
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset pienessä kulhossa. Tarjoile salaatin kanssa.


Psssst. Salaattiin sopivat erinomaisesti myös simpukat.


-S-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti