sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Macaron-leivokset

Olen tässä loppukeväästä kokeillut muutamia macaroon-ohjeita ja ihastunut näihin kauniisiin herkkuihin. Toimivin ohje löytyi MTV3:n Makuja-sivulta ja se on Ulla Svenskin käsialaa. Olen huomannut, että valkuais-tomusokerivaahto ei saa olla liian kokkareista ja että mantelijauhe todellakin kannattaa siivilöidä vaahtoon. Ja valkuaiset voivat olla jopa useamman päivän vanhoja, vaahdottovuus vain paranee. Tämän luin yhdestä kirjasta. Värinä olen käyttänyt sekä tomuväriä että pastaväriä, molemmat toimivat ihan yhtä hyvin. Värin olen lisännyt vasta lopuksi, sillä olen jakanut valmiin massat kahteen kulhoon, jolloin olen saanut kahden värisiä leivoksia yhdellä kertaa. En ole pursottanut massaa, sillä minulla ei ole tarpeeksi isopäistä tyllaa, vaan olen nostellut teelusikalla pieniä nokareita leivinpaperille. Valmiiden leivosten koot ovat kyllä sitten vaihdelleet ja harva niistä on ollut ihan pyöreä, mutta hyviä ovat olleet :) Ja leivoksista todella tulee parempia kun antaa täytettyjen macaroonsien olla jääkaapissa vähintään yön yli.

Tässä vielä tuo käyttämäni ohje:
3 valkuaista
4dl tomusokeria
150g mantelijauhetta
väriainetta

Vaahdota valkuaiset valkoiseksi vaahdoksi ja lisää tomusokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Siivilöi joukkoon mantelijauhe ja kääntele tasaiseksi massaksi esim. lastan avulla. Jaa seos kahteen kulhoon ja lisää väriaine. Sekoita tasaiseksi. (Minulla jäi kerran kääntelemättä kunnolla pohjia myöten ja lopputuloksena oli muutama hieman marmoripintainen leivos. Ne oli ihan hauskan näkösiä :))

Pursota tai nostele lusikalla leivinpaperille pieniä pyörylöitä (noin 2€ kolikon kokoisia), leivokset leviävät hieman levätessään. Anna levähtää huoneen lämmössä vajaa tunti. Paista 125 asteessa alimmalla tasolla n. 20min. Monasti suositellaan käytettävän kierto-ilmauunia ja minä olen paistanut kiertoilmauunissa kaksi peltiä kerrallaan 110 asteessa n. 25min.

Anna jäähtyä hyvin ennen kuin irroitat valmiit leivokset leivinpaperilta. Täytä esim. LemonCurd -tahnalla ja laita jääkaappiin vetäytymään vähintään yön yli.

1 kommentti:

  1. Tein näitä tällä ohjeella, mutta huomasin, että tuo vajaa tunnin huoneenlämmössä pitäminen ei ihan riittänyt. Ensimmäinen pellillinen lepäsi minulla aika tarkkaan tunnin ennen paistamista, mutta melkein kaikista leivoskuorista tuli vähän epäonnistuneita. Vasta kolmas pellillinen onnistui täydellisesti. Itse aion antaa pursotettujen kuorien siis levätä ennen paistamista ainakin puolentoista tunnin ajan.

    Minä käytin täytteenä Lime Curdia ja oli hyvää, mutta ei mielestäni ihan yhtä hyvää kuin Lemon Curdilla täytetyt. Mutta vieraat pitivät kovasti, ja aion varmasti tehdä näitä vielä pian uudestaan!

    -S-

    VastaaPoista